19.12.2013

19.

Eilen tehtiin oikein vanhanajan riisimuromakeisia
joita ei ollakaan tehty miesmuistiin.
Kun itse olin lapsi, näitä tehtiin aina jouluksi.
Meillä oli sellainen kylmä kuisti jossa oli näitä monella
pellillä jähmettymässä, sieltä oli hyvä käydä napsimassa ;)
On kyllä näppäriä tehdä, lapsille antaa vain lusikoita ja
 nelinkertainenkin annos siirtyy nopeasti keoiksi leivinpapereille.
Ohjeen nappasin jostain, samanlaisia ohjeita löytyi niin
monta ettei jäänyt mieleen mistä sen ylös kirjoitin.

Riisimuromakeiset

125g kookosrasvaa
0,5 dl kaakaota
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
8 dl riisimuroja

Sulata kookosrasva kattilassa, siivilöi sekaan
kaakao, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää murot.
Nostele lusikalla paperivuokiin tai vain keoiksi
leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä kylmässä.
Minä laitoin pakastimeen ja toivon että niitä
on jäljellä muutama vielä joulunakin :)


Kävin vielä kaivamassa tähän blogin arkistoista 
Mars-riisimuromakeisten ohjeen
jonka olen monta vuotta sitten löytänyt Hellapoliisilta.
Ja enpä ole muuten näitäkään tehnyt aikoihin!

Mars-riisimuromakeiset

n. 40 g voita
3 Mars-patukkaa
3 dl riisimuroja

Sulata voi kattilassa, lisää paloiteltu suklaa.
Sekoita kunnes suklaa on sulanut ja
lisää joukkoon riisimurot.
Annostele esim. leivosvuokiin ja
laita jääkaappiin jähmettymään.




Eilen saatiin myös joulutodistukset
edellisestä olikin hetki aikaa ;)
~Hannele~

16 kommenttia:

  1. Olinpa itekki unohtanu nämä herkut :) Noitahan on kätevä tehä lasten kans, helppoa ja hyvää :D

    VastaaPoista
  2. Itse tehdyt namut ovat parhaat namut :)
    Vai todistuksien jako....varmaan jännitti, vähän niin kuin lapsena...
    Mukavaa alkanuttaa Joululomaa!

    VastaaPoista
  3. Nuo on niin herkullisia <3 Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ihan turhaan ne on unohtuneet vuosikausiksi :) Kiitos!

      Poista
  4. Nam, miten ihania:-). Tulipa tässä mieleen, että aikoinaan oli kookosrasvapaketin kyljessä joku "suklaatryffelien" ohje. Ne oli kans tosi hyviä. Pitäisi jostain kaivaa ohje ja kokeilla tehdä. (Jos satut tietämään ko. ohjeen, niin vink tännepäin:-) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuu just mieleen semmonen, vinkkaan jos tulee vastaan :)

      Poista
  5. Näitä meilläkin tehtiin lapsuudenkodissani joka joulu! Nostalginen fiilis tuli näiden kuvien myötä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle just joulu on sellaista aikaa että haluaa tehä samoja asioita kuin lapsuudessa, vaikka paljon on ihan omiakin perinteitä tullut :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥