12.6.2016

Kahvikehrät+ ohjevideo

Leppoisaa sunnuntaita!

Aamu kului töissä mutta loppupäivä otetaankin sitten rennosti.
Pyöräilemässä varmaan käydään, edellisestä kerrasta taitaa olla
jo viikko aikaa. Oikein kun on kylmää ja sateista niin eipä tule lähdettyä
edes lenkille. Alla oleva kuva ketunleivistä on jonkun pyörälenkin
satoa. Siiloin tällöin tulee otettua kamerakin mukaan, mutta
täytyisi nyt ottaa useamminkin kun luonto on kauneimmillaan :)





Eilen kuvasin uuden videon
YouTube-kanavalleni, tällä kertaa videolla leivotaan kahvikehriä.

Kahvikehriä olen itse alkanut leipomaan vasta hiljattain.
Muistan leiponeeni niitä joskus 15 vuotta sitten kerran
sellaisella ohjeella, jossa taikinaa nostatetaan 2 tuntia
jääkaapissa. Sehän on ihan liian pitkä aika tällaiselle
hätähousulle, eikä siksi ole tullut niitä leivottua :D
Kun löysin netistä ohjeita, missä taikina leivotaan heti,
ja vasta sitten nostatetaan tunteroinen niin nyt meillä
 onkin leivottu kahvikehriä monen monta kertaa.
Tämä ohje on omaan makuun sopiva yhdistelmä useammasta
eteen tulleesta reseptistä :)



Kahvikehrät

24 kpl

150g voita
6-7 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
1 pala hiivaa

Nypi voi, jauhot ja sokeri murumaiseksi seokseksi.
Liuota hiiva maidon joukkoon. Riko kananmunien
rakenne ja lisää maito-hiivaseokseen.
Lisää tämä seos jauhoseokseen ja alusta taikina tasaiseksi.
Kaulitse taikinasta levy.

Täyte:
100g pehmeää voita
100g tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöistä voita hetken aikaa ja
vatkaa joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
Vatkaa kunnes seos on notkeaa ja levittyvää.

Levitä täyte taikinalevyn päälle ja kääri rullalle.
Leikkaa rulla 24 osaan ja laita palat paperivuokiin.
Anna kohota liinan alla n. 1 tunnin ajan.
Voitele pullat kananmunalla ja ripottele pintaan raesokeria.
Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia.








Jos käytätte YouTubea niin suosittelen tilaamaan kanavani,
koska ihan kaikkia videoita en linkitä tänne blogiin :)

~Hannele~

9 kommenttia:

  1. Nämä ovat niin ihania leivonnaisia!Luonto on nyt kauneimmillaan ja kukkia löytyy vaikka mitä.Mun blogissa arvonta!

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat niin ihania leivonnaisia!Luonto on nyt kauneimmillaan ja kukkia löytyy vaikka mitä.Mun blogissa arvonta!

    VastaaPoista
  3. Enpä olekaan kahvikehriä leiponut kuin kerran.. Täytyispä joskus taas leipasta.. :) Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli tosiaan aika pitkä tauko sen ensimmäisen jälkeen :D Kiitos, samoin sinne!

      Poista
  4. Kiitos ohjeesta!
    Otin heti reseptin talteen ja teen huomisille Tupperi-kutsuille.
    Joskus olen näitä tehnyt ja melkein olivat parempia kuin perinteinen pulla. :)

    VastaaPoista
  5. Hyviä olivat!
    Minun leipomuksilla tuli 20 kipaletta ja katsoinkin, että olin tehnyt vähän isompiin vuokiin. Eilen leivoin ja tänään on vaan 2 jäljellä. :D
    Hyviä olivat!

    VastaaPoista
  6. oi pitääpä ottaa resepti talteen.. ja epäilen et nämä ovat samoja joiden resepti mulla on ollu monta vuotta hukassa.. sain aikoinaan isotädiltä..

    VastaaPoista
  7. Tämä on jo neljäs kerta peräkkäin,kun teen näitä pullis,tosi ihania,ja olen onnistunut.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥