18.9.2017

Sadepäivän fiilistelyä

Harmaa päivä inspiroi tunnelmakuvailuun.
Näillä elementeillä kun muistaisi ottaa useammin hetken itselleen:
 sytyttää kynttilän, keittää kupin teetä, kahvia tai kaakaota,
kääriytyä vilttiin ja ottaa kirjan käteen. Ainakin itselläni 
nuo hetket jäävät liian vähiin. Helpommin ottaa käteensä puhelimen
tai istahtaa koneelle. Ja kyllä se niin on, että kirjan kanssa rentoutuu
ihan eri tavalla. Vanha lukuharrastus pitäisi tosiaan herättää henkiin!





Ihanaa uutta viikkoa!

~Hannele~

17.9.2017

Syyshäissä

Eilen oltiin miehen ja nuorimman tytön kanssa juhlimassa
tytön kummitädin häitä. Niin ihanat häät, enkä malta olla laittamatta
muutamaa kuvaa morsiamen kimpusta ja koristeluista. Ihana yhdistelmä 
kelottunutta puuta, keltaista  ja valkoista. Sopivasti syksyistä 






Rentoa sunnuntaita 

~Hannele~

14.9.2017

Vapaapäivänä


Vapaapäivän aamu, kahvia mutteripannulla ja vähän syysfiiliksen kuvailua. 
Oikeastaan juuri nyt minun piti alunperin olla Habitare-messuilla, mutta en 
sitten lopulta lähtenytkään. Harmittaa vähän, mutta tuleehan noita :)




Tänään ajattelin myös tehdä remppasuunnitelman meidän makkariin,
toiveissa että vähän jouduttaisi toteutumista kun on selvät sävelet :)

~Hannele~

10.9.2017

Gluteeniton ja maidoton marjapiirakka

Tämä ohje on hyvinkin simppeli, eikä siinä tosiaan ole muuta erikoista kuin vaihdettu 
tavalliset jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja voi maidottomaan margariiniin.
Ja nesteenä käytetty vettä. Kyse on siis ihan samasta ohjeesta, jolla
teen tavallisen murupiirakan, mutta koska itselleni oli yllätys että se onnistui ihan
vain jauhoja vaihtamalla, niin uskon että tämä antaa rohkeutta muillekin :)

Tämä on  tavallisena versiona minulle sellainen perusohje, jolla teen niin
marja- omena kuin raparperipiirakkaakin. Ja esimerkiksi joskus tein paljonkin
sellaista, että laitoin taikinan päälle seoksen, johon tulee 2 prk kermaviiliä,
2 kananmunaa, 1 dl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria. Tämä määrä siis pellilliseen,
pyöreään vuokaan riittää puolikas annos. Seoksen päälle vielä pilkottuja
persikoita ja lopuksi muru. Tosi hyvää!

Kun tavalliseen piirakkaan riittää paistoajaksi n. 20 minuuttia niin 
gluteenitonta sai pitää uunissa 10 minuuttia kauemmin.

Gluteeniton ja maidoton marjapiirakka

(lasillinen piripintaan 2,5 dl)
2 lasia gluteenitonta jauhoseosta
1 lasi sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100g margariinia
1 kananmuna
½ lasia vettä
marjoja

Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää sulatettu margariini.
Ota erilleen ½ lasillista seosta. Lisää 1 kananmuna ja ½ lasillista
vettä. Levitä taikina pyöreään, voideltuun vuokaan.
Lisää päälle marjoja ja erilleen otettu muruseos.
Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Pellillisen saat helposti kaksinkertaistamalla ohjeen.






Sateisesta säästä huolimatta suloista sunnuntaita!

~Hannele~

8.9.2017

Perjantai

Se on perjantai taas, mihin nämä päivät oikein juoksee?
No, mitään kummempaa perjantai-hehkutusta ei auta tehdä, iltavuorossa kuluu sekä tämä että
huominen ilta. En malta odottaa, että ne ovat muutaman viikon päästä ohi ainakin toistaiseksi! 
Pikaisen siivouksen ajattelin  ennen töihin lähtöä tehdä mutta muu väki jatkakoon siitä sitten :D

Juuri nostin uunista gluteenittoman marjapiirakan ja siitä on tulossa viikonlopun aikana video.
Täytyisi enemmänkin harjoitella noiden gluteenittomien leivonnaisten tekoa. Liikaa ei
taida niiden teosta ohjevideoitakaan olla, joten tilausta niille varmasti olisi :)





Iloista viikonloppua!

~Hannele~

7.9.2017

Muratit turvaan

Täällä on yöt muuttuneet jo aikamoisen kylmiksi. Toissa aamuna kun
lähdin kuuden aikaan töihin, piti jo rapata auton tuulilasi!
Tänään hoksasin pelastaa etupihan aidalta muratit sisälle. Vähän ne
olivat jo kärsineet mutta jospa ne vielä toipuvat. Muistin sitten, että minullahan
 on blogitekstien luonnoksissa kuvia etupihalla olevasta aidasta ja siinä kesän
ajan roikkuneista murateista. Päätinkin jakaa kuvat nyt.
Tehtiin vuosi sitten juhlasomistusta varten miehen kanssa kaksi aidan pätkää
heinäseipäistä. Toinen vietiin minun vanhemmille ja toinen koristaa
meidän etupihaa. Täytyykin vaihtaa siihen talveksi vaikka callunat tai lyhdyt :)





Tunnelmaa torstai-iltaan!

~Hannele~


3.9.2017

Aittasouvissa

Eilen järjestettiin lajissaan kolmas Aittasouvi jossa ehdin reilun tunteroisen käydä ennen iltavuoroa.
Aittasouvi-hanke on Rieska-Leaderin rahoittama 3-vuotinen projekti, jonka avulla Merijärven keskustaan syntyi aittatori yhteiseen käyttöön. Aittatorille siirrettiin  3 paikallisten lahjoittamaa
aittaa sekä yksi mökki. Projektin vetäjänä on ollut ihana ja energinen arkkitehtiopiskelija Marisa Tofferi ja tänä vuonna Aittasouvin kävijät pääsivät isossa aitassa ihastelemaan  Marisan omaa taidenäyttelyä. 
Nyt projekti alkaa olla Marisan osalta ohi, ja toivon niin että Aittasouvi-tapahtuma saa
ensi vuonnakin jatkoa, vaikka varsinainen projekti loppuukin. Tänäkin vuonna Aittasouvissa saatiin
nauttia elävästä musiikista, Pohjanmaan Vossikan kyydityksestä, Onnentähden Alpakoista ja
hevosista, torimyyjien pöytien antimista ja tietysti kakkukahvilan herkuista.
Viime vuotisesta tapahtumasta löytyy kuvia ja video täältä ja heinäkuisesta kahvilan avajaisista
samoin kuvia ja video täältä. Niissä pääsee aistimaan saman tunnelman joka tapahtumassa oli tänäkin vuonna.










Tänään kutsuu työt päiväksi. Olen luvannut olla vielä tämän kuukauden töissä,
jospa sinä aikana  tulevat työkuviotkin selviävät. Samaan aikaan hirvittää
ja on todella kutkuttava, innostunut tunne :D

~Hannele~