16.10.2017

Kotipäivä ja sämpylöitä

Tänään oli kotipäivä ja koulusta palaavia odottivat tuoreet sämpylät.
Teen sämpylöitä aina vain pari peltiä kerrallaan ja tänään oli sen verran enemmän
lasten kavereitakin päivän mittaan, ettei tainnut äsken olla montaa korin pohjalla!  
Taitaa siis joku joutua leipomaan lisää jo aika pian :)
Ohje videomuodossa löytyy täältä

SÄMPYLÄT
(24 kpl)

7,5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pala hiivaa
3 tl suolaa
n. 1 rkl sokeria tai hunajaa
3 dl kaura- tai muita hiutaleita (osa voi olla esim. leseitä)
Muutama desi sämpyläjauhoja ja loput vehnäjauhoja
1dl ruokaöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. 
Lisää suola, sokeri ja hiutaleet. Lisää jauhoja
pikkuhiljaa ja loppuvaiheessa ruokaöljy.
Jauhoja laitan sen verran että taikinan juuri ja juuri pystyy
leipomaan, näin tulee ihanan pehmeitä sämpylöitä.

Anna taikinan kohota n. puoli tuntia. 
Leivo sämpylöksi ja nostata vielä n. 15 minuuttia
Paista 225 asteessa kauniin ruskeiksi, n. 10 minuuttia.








Tänään kävi kalakauppias ja paistelinkin illalla muutaman pannullisen muikkuja.
Niin hyviä ruisleivän päällä kun ruisjauhoissa pyörittää ja voissa paistaa.
Huomenna saadaan sitten vuorostaan savustettua muikkua. 
Se on miehen heiniä, en ole savustamista vielä itse opetellut :)

~Hannele~


14 kommenttia:

  1. Täällä sama tyyli: pari peltiä sämpylöitä kerrallaan on just sopiva määrä. :) Itsellä tulee usein tehtyä sämpylöitä aamupuuron jämistä. Herkullisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo määrä tulee niin näppärästi, eikä tarvi kauan vahtia paistuvia sämpylöitä :) Melkein aina siitä saa laittaa nyssykän myös pakastimeen, mutta tällä kertaa ei sinne asti riittänyt :D

      Poista
  2. Tuoretta sämpylää ei kyllä voita mikään!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin herkuteltiin eilen sämpylöillä! Ai että, kun ovat hyviä uunilämpiminä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne on! Kotitekoisissa sämpylöissä on se huono puoli, että ovat jo seuraavana päivänä "vanhan" makuisia. Laitankin yleensä heti pakkaseen osan :)

      Poista
  4. Tänne asti ihan kiirii tuoreen sämpylän tuoksu. 😋

    VastaaPoista
  5. Ei ton parempaa syömistä olekkaan kuin tuoreet sämpylät ja muikut.
    Meillä ei käy koskaan kalakauppiaita, eipä paljon muitakaan kauppiaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa kalakauppias ollakin aika harvinainen näky nykyään. Täällä "maalla" vielä käy, muttei automaattisesti joka talossa :)

      Poista
  6. Mikään ei ole herkullisempaa kuin sopivasti jäähtyneet sämpylät ja niille voita päälle, nam:-)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥